Työntekijöiden optio-oikeuksien laajentaminen: Onko parempi tapa Ennen vuotta 2006 yrityksiä ei tarvinnut maksaa henkilöstön optio-oikeuksia. Tilinpäätösstandardin 123R mukaisesti liikkeeseen laskemat tilinpäätössäännöt vaativat nyt, että yritykset laskevat optio-oikeuksien käypä arvo avustuspäivänä. Tämä arvo lasketaan käyttämällä teoreettisia hinnoittelumalleja, jotka on suunniteltu arvopaperikauppaa koskevien vaihtoehtojen arvoon. Sen jälkeen, kun kohtuullisen tarkat oletukset otettiin mukaan vaihtokurssiin vaihdettujen optioiden ja työntekijöiden optio-oikeuksien välisiin eroihin, ESOssa käytetään samoja malleja. ESO: n käyvät arvot sen jälkeen, kun heille annetaan työntekijöille ja työntekijöille myönnettävät palkkiot, kirjataan kuluksi tuloslaskelmaan, kun optio-oikeudet tulevat osakkeenomistajille. Levin-McCainin yrittäminen vuonna 2009 Senaattorit Carl Levin ja John McCain esittivät lakiehdotuksen, optio-oikeuksien lakisääteinen lakisääteinen lakisääteinen lakimääräys, S. 1491. Laki oli Tutkimuksen pysyvän alakomitean suorittaman tutkimuksen, jonka puheenjohtajana on Levin, tutkittiin eri kirjanpito - ja verotusvaatimusten osalta. Kuten nimestäkin ilmenee, lakiehdotuksen tarkoituksena on vähentää liiallisia verovähennyksiä yrityksille työntekijöille maksettavien palkkioiden perusteella. Laiminlyöneiden ja ylimääräisten optio-oikeuksien vähennysten poistaminen johtaisi todennäköisesti jopa 5-10 miljardiin vuosittain ja ehkä jopa 15 miljardiin yhtiöiden verotuloihin, joita emme voi menettää, sanoi Levin. Mutta onko olemassa parempaa tapaa työntekijöiden osakeoptioiden kustannusten karsimiseen laskelman ilmaistujen esineiden toteuttamiseksi. Alkuerät Nykyään on paljon keskustelua pääomakorvausten väärinkäytöstä, erityisesti työntekijöiden optio-oikeuksista ja hybridistä, kuten käteisvaroihin perustuvista optioista. SAR. Jotkut kannattavat ajatusta siitä, että verotuksellisiin tuloihin kohdistuvat todelliset kulut eivät ole suurempia kuin ansioista perittävät kulut. Tämä on Levin-McCainin lakiesityksen kohdalla. Jotkut väittävät myös, että alkuvuosina ansioista ja veroista aiheutuu kustannuksia välittömästi myöntämisen jälkeen, riippumatta siitä, käytetäänkö ESO: ita myöhemmin vai ei. (Katso lisätietoja kohdasta Hanki eniten irtisanouttavien työntekijöiden optio-oikeuksista.) Heres-ratkaisu: Ensinnäkin, mainitse tavoitteet: Tee summa, joka on kirjattu tuloslaskelmaan, joka vastaa verotuloja (eli elämää mikä tahansa vaihtoehto myöntämispäivästä harjoittamiseen tai menettämiseen tai päättymiseen). Laske kulut tuloja vastaan ja kulut verotuloja vastaan avustuspäivänä eikä odota vaihtoehtojen käyttöä. Tämä johtaisi siihen vastuuseen, jonka yritys olettaa antamalla ESO: lle vähennyskelpoisen voiton ja veroja vastuun ottamisajankohtana (eli avustuspäivänä). Ovatko hyvitystulot kertyneet apurahoille liikuntaa varten, sillä se on nykyään ilman muutosta. Luoda vakiomuotoinen läpinäkyvä menetelmä optio-avustusten käsittelemiseksi tuloihin ja veroihin. Tavoitteena on yhtenäinen laskentamenetelmä avustuksen käypien arvojen laskemiseksi. Tämä voidaan tehdä laskemalla ESO: n arvo avustuksen myöntämispäivänä ja korvaamalla se avustuksen myöntämispäivän ja tuloveroa vastaan. Jos vaihtoehdoista käytetään myöhemmin, niin sisäinen arvo (eli erotus käteisen hinnan ja osakekannan markkinahinnan välinen erotus) tulee liiketoimintapäivänä lopulliseksi kuluksi tuloja ja veroja vastaan. Kaikki avustuksen kulut, jotka olivat suurempia kuin harjoituksen sisäinen arvo, lasketaan alkuperäiseen arvoonsa. Kaikki avustuksen kulut, jotka olivat pienempiä kuin harjoituksen sisäinen arvo, nostetaan sisäiseen arvoon. Aina kun optiot menetetään tai optiot päättyvät rahoista. avustuksen myyntikelpoinen arvo mitätöidään, eikä kyseisten optioiden ansiota tai tuloveroa tapahdu. Tämä voidaan saavuttaa seuraavalla tavalla. Käytä Black Scholes - mallia laskettaessa optioiden todellista arvoa myöntämispäivinä käyttäen neljän vuoden vakaata päättymispäivää avustuspäivästä ja volatiliteetti, joka vastaa keskimääräistä volatiliteettia viimeisten 12 kuukauden aikana. Oletuskorko on riippumatta siitä, kuinka suuri kurssi on neljän vuoden joukkovelkakirjalainan joukkovelkakirjalainoissa ja oletettu osinko on yrityksen nykyisin maksetun määrän. (Lisätietoja on ESO-julkaisussa: Black-Scholes-mallin käyttäminen.) Oletusten ja laskentamenetelmän ei pitäisi olla harkintavaltaa. Oletukset ovat standardit kaikille myönnetyille ESO-standardeille. Esimerkki tästä: Oletetaan, että XYZ Inc. myy kauppaa 165: een. Työntekijälle on myönnetty ESO: t ostamaan 1 000 osaketta varastosta, jonka enimmäiskesto on 10 vuotta tukipalkkiosta, ja vuosittain 250 optiota vuodessa neljän vuotta. ESO-järjestelyjen hinnankorotus on 165. XYZ: n tapauksessa oletetaan, että viimeisen 12 kuukauden volatiliteetti on 38 ja neljän vuoden odotusaika vanhentumispäivänä todelliseen arvonlaskennan tarkoitukseen. Korko on 3, eikä osinkoa makseta. Tavoitteenamme ei ole olla täydellinen alkuperäisessä kulukirjauksessa, koska täsmällinen kulukorvaus on itseisarvo (jos sellainen on) kuluksi tuloja ja veroja vastaan, kun ESO: t käytetään. Tavoitteenamme on käyttää tavanomaista läpinäkyvää kustantamismenetelmää, joka johtaa tulokseen ja verotuloon perustuvasta tarkasta, tarkasta kuluksi. Esimerkki A: ESO: n avustuspäiväarvo 1000 000 XYZ: n osakekannasta olisi 55 000. 55 000 olisi kustannus, joka kohdistuu ansiotuloja ja tuloja vastaan avustuspäivänä. Jos työntekijä irtisanottiin hieman yli kahden vuoden kuluttua, eikä hänelle myönnetty 50: aa optiota, heidät peruutettiin, eikä näistä menetetyistä ESO-tiloista aiheutuisi kuluja. Myönnettyjen, mutta menetettyjen ESO: n 27 500 kpl peruutettaisiin. Jos varastossa oli 250 työntekijää, jolloin työntekijä irtisanoi ja käytti 500 ESO: ta, yrityksellä olisi kokonaiskustannuksia 42 500 käytetystä optiosta. Siksi, kun kustannukset olivat alun perin 55 000, yrityksen kulut laskettiin 42 500: een. Esimerkki B: Oletetaan, että XYZ-varasto loppui 120 vuoden kuluttua 10 vuoden kuluttua ja työntekijä ei saanut mitään omille ESOssa. Yhtiön 55,000: n kulut peruutettaisiin tuloksesta ja verotuksellisista syistä. Muutoksen tapahtuisi päättymispäivänä tai kun ESO: t menetettiin. Esimerkki C: Oletetaan, että varastossa oli kaupankäyntiä 300: llä yhdeksän vuoden aikana ja työntekijä oli edelleen töissä. Hän käytti kaikkia vaihtoehtojaan. Alkuperäinen arvo olisi 135 000 ja koko kulut tuloja ja veroja vastaan 135 000. Koska 55 000 oli jo kuluksi, 80 000 voittopalkkaa ja veroja kului 80 000 liikuntapäivästä. Pohjimmiltaan tämän suunnitelman mukaan verotettavan tulon vastainen kustannus on yhtä suuri kuin kulut, kun kaikki on sanottu ja tehty, ja tämä summa on yhtä suuri kuin palkkatulot työnantajalle. Yrityksen verovähennyskulu Tuloslaskelma tuloslaskelmaan Työntekijän tulot Verotettavaa tuloa ja ansiopäivärahaa vastaan tehdyt kulut ovat vain väliaikainen kuluerä, joka muuttuu yrityksen sisäiseksi arvoksi, kun yritys tekee tai ottaa takaisin sen, kun ESO: t menetetään tai vanhentuvat käyttämättä. Yrityksen ei siis tarvitse odottaa verohyvityksiä tai tulonmenetyksiä. (Lue lisätietoja ESO: sta: Työnantajan optio-oikeuksien kirjanpito.) Beta on arvopaperin tai portfolion volatiliteetin tai järjestelmällisen riskin mittari verrattuna koko markkinoihin. Verotyyppi, joka peritään yksityishenkilöille ja yhteisöille aiheutuneista myyntivoitoista. Myyntivoitot ovat sijoittajan voittoja. Tilaus ostaa tietyn hinnan tietyllä hinnalla tai sen alapuolella. Ostarajajärjestys antaa kauppiaille ja sijoittajille mahdollisuuden täsmentää. Sisäinen tulovirasto (IRS) - sääntö, joka mahdollistaa rangaistuksettomat nostot IRA-tililtä. Sääntö vaatii sen. Yksityisen yrityksen ensimmäinen varaston myynti yleisölle. IPO: t myöntävät usein pienemmät, nuoremmat yritykset, jotka hakevat. Velkaantumisaste on velkasuhde, jota käytetään mittaamaan yrityksen taloudellinen vipuvaikutus tai velkasuhde, jota käytetään yksilön mittaamiseen. Kiistaus yli optiokulujen kysymys Kysymys siitä, onko kustannusvaihtoehdot ole ollut käytössä niin kauan kuin yritykset ovat käyttäneet vaihtoehtoja korvausta. Keskustelu alkoi kuitenkin todella kuumentua Dotcom-rinnan takia. Tässä artikkelissa tarkastellaan keskustelua ja ehdotetaan ratkaisua. Ennen kuin keskustelemme keskustelusta, meidän on tarkistettava, mitkä vaihtoehdot ovat ja miksi niitä käytetään korvauksena. Lisätietoja vaihtoehtojen maksamista koskevasta keskustelusta on kohdassa Kiistely yli option korvauksista. Miksi vaihtoehtoja käytetään korvauksena Käyttämällä vaihtoehtoja käteisen sijasta palkansaajien maksamiseen on yritys pyrkiä paremmin vastaamaan johtajien etuja osakkeenomistajien etujen kanssa. Vaihtoehtojen käytöllä pyritään estämään johtaminen maksimoimasta lyhytaikaisia voittoja yhtiön pitkäaikaisen eloonjäämisen kustannuksella. Esimerkiksi jos executive bonusohjelma koostuu pelkästään palkitsevasta johdosta maksimoidakseen lähiajan voiton tavoitteita, ei ole kannustinta johdolle investoida tutkimus - amp: n kehitykseen (RampD) tai investointeihin, jotka ovat välttämättömiä pitämään yritys kilpailukykyisenä pitkällä aikavälillä . Johto pyrkii lykkäämään näitä kustannuksia, jotta he voisivat saavuttaa neljännesvuosittaiset voitotavoitteensa. Ilman tarpeellista investointia RampD: hen ja pääoman ylläpitoon yhtiö voi lopulta menettää kilpailuedunsa ja tulla rahan menetykseksi. Tämän seurauksena johtajat saavat edelleen bonuspalkkansa, vaikka yritysosuus on laskussa. On selvää, että tämäntyyppinen bonusohjelma ei ole osakkeenomistajien, jotka ovat sijoittautuneet yhtiöön, pitkällä tähtäimellä. Käytettävien vaihtoehtojen käyttö käteisrahan sijasta edellyttää johtajien työtä niin, että yritys saavuttaa pitkän aikavälin tuloksen kasvun, mikä puolestaan suurentaa omien optio-oikeuksiensa arvoa. Kuinka vaihtoehtoja tuli otsikon uutisiksi Vuoteen 1990 asti keskustelu siitä, olisiko optioita tultava tuloslaskelmaan, oli rajoitettu lähinnä akateemisiin keskusteluihin kahdesta syystä: rajoitetusta käytöstä ja siitä, miten oppimista on vaikea ymmärtää. Optio-palkinnot rajoittivat C-tason (toimitusjohtaja, CFO, COO jne.) Avainhenkilöt, koska nämä olivat ihmisiä, jotka tekivät päätöksiä osakkeenomistajille. Tällaisten ohjelmien henkilöiden suhteellisen pieni määrä vähensi vaikutusten vaikutusta tuloslaskelmaan. mikä myös minimoi keskustelun merkityksen. Toinen syy keskusteluun oli vain vähän, että se edellyttää tietävän kuinka esoteeriset matemaattiset mallit arvostetaan vaihtoehtoja. Vaihtoehtoiset hinnoittelumallit edellyttävät monia oletuksia, jotka kaikki voivat muuttua ajan myötä. Monimutkaisuuden ja korkean vaihteluvälin vuoksi vaihtoehdoista ei voida selittää riittävästi 15 sekunnin äänimerkillä (mikä on pakollista suurille uutisyrityksille). Kirjanpitostandardeissa ei määritellä, mihin vaihtoehtoihin perustuvaa hinnoittelumallia tulisi käyttää, mutta laajimmin käytetty on Black-Scholes-option hinnoittelumalli. (Hyödynnä varastoliikkeitä tutustumalla näihin johdannaisiin Understanding Option Hinnoittelu.) Kaikki muuttui 1990-luvun puolivälissä. Vaihtoehtojen käyttö räjähti, koska kaikentyyppiset yritykset alkoivat käyttää niitä keinona rahoittaa kasvua. Dotcoms olivat räikeimpiä käyttäjiä (väärinkäyttäjiä) - he käyttivät vaihtoehtoja palkansaajien, toimittajien ja vuokranantajien maksamiseen. Dotcomin työntekijät myivät sielujaan vaihtoehdoista, kun he työskentelivät orjalait - teina odottamassa omaisuutensa tekemistä, kun heidän työnantajansa tuli julkisen kaupankäynnin kohteeksi. Vaihtoehtoja käytetään leviämään ei-teknisiin yrityksiin, koska heidän oli käytettävä vaihtoehtoja voidakseen palkata haluamiaan lahjoja. Lopulta vaihtoehdoista tuli vaadittu osa työntekijöiden korvaus pakettia. 1990-luvun lopulla näytti siltä, että kaikilla oli vaihtoehtoja. Mutta keskustelu pysyi akateemisena niin kauan kuin kaikki rahoittivat. Monimutkaiset arvostusmallit pitivät liiketoiminta-aluetta valloissaan. Sitten kaikki muuttui jälleen. Dotcom-onnettomuus noita-metsästys teki keskustelusta otsikko uutisia. Yleisesti lähetettiin se seikka, että miljoonat työntekijät kärsivät paitsi työttömyydestä myös arvottomista vaihtoehdoista. Median painopiste on tehostunut havaitessaan eroja toimeenpanovaihtoehtojen ja rangaistusten välillä. C-tason suunnitelmia usein hinnoitellaan, jolloin toimitusjohtajat irtautuvat koukusta tekemään huonoja päätöksiä ja ilmeisesti sallivat heille enemmän vapautta myydä. Muille työntekijöille annetut suunnitelmat eivät olleet näiden etuoikeuksien mukaisia. Tämä epätasa-arvoinen kohtelu antoi hyvät ääni-ilmiöt ilta-uutisille, ja keskustelu oli keskipisteenä. Vaikutus EPS: hen herättää keskustelua Sekä teknologia - että teknologiayritykset ovat käyttäneet yhä useammin vaihtoehtoja rahan sijasta palkansaajien maksamiseen. Kulutusvaihtoehdot vaikuttavat merkittävästi EPS: ään kahdella tavalla. Ensinnäkin vuodesta 2006 lähtien se nostaa kuluja, koska GAAP edellyttää, että optio-oikeudet kirjataan kuluksi. Toiseksi se vähentää verotusta, koska yritykset voivat vähentää tämän kulut verotuksessa, joka voi itse asiassa olla suurempi kuin kirjojen määrä. (Tutustu työntekijän optio-ohjelmaan.) Keskustelupalstat vaihtoehtojen arvosta Keskustelu siitä, onko vaihtoehtoisia kustannuksia vai ei, keskittyy niiden arvoon. Peruslaskenta edellyttää, että kulut vastaavat niiden tuottamia tuloja. Kukaan ei väitä teoriasta, että vaihtoehdot, jos ne ovat osa korvausta, pitäisi kirjata kuluksi, kun työntekijät ansaitsevat. Mutta kuinka määritellä kulutettava arvo on avoin keskustelulle. Keskustelun ydin on kaksi asiaa: käypä arvo ja ajoitus. Suurin arvo-argumentti on se, että koska vaihtoehtoja on vaikea arvioida, niitä ei pitäisi kirjata kuluksi. Mallien lukuisat ja jatkuvasti muuttuvat olettamukset eivät tarjoa kiinteitä arvoja, jotka voidaan kirjata kuluksi. On väitetty, että käyttämällä jatkuvasti muuttuvia numeroita edustamaan yhtä kulua johtaisi mark-to-market kustannuksella, joka hajottaa havoc kanssa EPS ja vain vielä hämmentää sijoittajia. (Huomautus: Tässä artikkelissa keskitytään käypään arvoon. Arvokeskustelu riippuu myös siitä, käytetäänkö sitä sisäistä vai käypää arvoa.) Muiden maksuvalmiutta koskevien väitteiden toinen osa tarkastelee vaikeuksia määritellä, milloin työntekijä todella vastaanottaa arvon: kun se on annettu (myönnetty) tai sillä hetkellä, kun sitä käytetään (käytännössä) Jos tänään saat oikeuden maksaa 10 kpl 12 kpl, mutta ei oikeastaan saada tätä arvoa (käyttäessäsi vaihtoehtoa) , milloin yritys todella maksaa kustannukset Kun se antoi sinulle oikeuden tai kun sen oli maksettava (Lue lisää uudesta lähestymistavasta pääomakorvauksiin.) Nämä ovat vaikeita kysymyksiä, ja keskustelu jatkuu, kun poliitikot yrittävät ymmärtää kysymysten monimutkaisuus ja varmistaa, että ne tuottavat hyviä otsikoita uudelleenvalintakampanjoilleen. Vaihtoehtojen poistaminen ja osakekannan suoraan myöntäminen voi ratkaista kaiken. Tämä poistaisi arvokeskustelun ja parantaisi työnjohto-etujen yhdenmukaistamista yhteisten osakkeenomistajien kanssa. Koska vaihtoehdot eivät ole varastossa ja ne voidaan hinnoitella tarvittaessa uudelleen, ne ovat tehneet enemmän houkuttelemiseksi johdon pelaamiseen kuin miettimään osakkeenomistajia. Bottom Line Nykyisessä keskustelussa pilviä keskeinen kysymys siitä, miten tehdä johtajat vastuullisempia heidän päätöksiä. Vaihtoehtojen sijaan osakepalkinnot poistaisivat mahdollisuuden valita avainhenkilöt pelaamaan (ja myöhemmin lunastamaan vaihtoehdot), ja se antaisi kiinteän hinnan kustannukselle (osakekohtaiset kustannukset palkinnon päivänä). Se myös helpottaisi sijoittajien ymmärtävän vaikutusta sekä nettotuottoihin että osakkeisiin. (Lisätietoja on kohdassa Options of Options Backdating. Optioiden optio-oikeudet.) Verotyyppi, joka peritään yksityishenkilöiden ja yhtiöiden myyntivoitoista. Myyntivoitot ovat sijoittajan voittoja. Tilaus ostaa tietyn hinnan tietyllä hinnalla tai sen alapuolella. Ostarajajärjestys antaa kauppiaille ja sijoittajille mahdollisuuden täsmentää. Sisäinen tulovirasto (IRS) - sääntö, joka mahdollistaa rangaistuksettomat nostot IRA-tililtä. Sääntö vaatii sen. Yksityisen yrityksen ensimmäinen varaston myynti yleisölle. IPO: t myöntävät usein pienemmät, nuoremmat yritykset, jotka hakevat. Velkaantumisaste on velkasuhde, jota käytetään yrityksen taloudellisen vipuvaikutuksen mittaamiseen tai yksilön mittaamiseen käytettyyn velkasuhteeseen. Eräs korvaustekijän tyyppi, joka suojaa rahastonhoitajia, tyypillisesti työllistää, mihin osaan korvaus on suorituspohjainen. Opiskelijoiden opintosuoritusarvot: oikeudenmukainen lähestymistapa Tiivistelmä Nyt kun General Electricin ja Citigroupin kaltaiset yhtiöt ovat hyväksyneet oletuksen, että työntekijöiden optio-oikeudet ovat kustannukset, keskustelu on siirtymässä siitä, raportoidaan vaihtoehtoja tuloslaskelmista, miten raportoida ne. Kirjoittajat esittävät uuden kirjanpitomekanismin, joka ylläpitää optio-oikeuksien perustana olevan perustelun käsitellessään kriitikoita8217 huolenaiheita mittausvirheistä ja täsmäytyksen puutteesta varsinaiseen kokemukseen. Menettely, jota he käsittelevät käypään arvoon perustuvien kulujen, sovittaa ja sovittaa yhteen myöntämispäivänä tehdyt kustannusarviot myöhemmillä vaihtoehtojen arvonmuutoksilla ja tekee niin, että ennuste - ja mittausvirheet poistetaan ajan myötä. Menetelmä ottaa huomioon optio-oikeudellisen korvauksen pääominaisuuden8212, jonka mukaan työntekijät saavat osaa korvauksestaan ehdollisena vaatimuksena tuottamastaan arvosta. Mekanismiin liittyy merkintöjen tekeminen sekä taseen omaisuus - että pääomalle. Omaisuuspuolella yritykset luovat etukäteen maksetun hyvityslisän, joka on yhtä suuri kuin omistajien omistamien omiin varoihin sisältyvien optioiden arvioidut kustannukset, jotka muodostavat saman verran maksullisen pääomakantaoptiotilin. Ennakkomaksutili kirjataan kuluksi tuloslaskelman kautta ja optiolaina oikaistaan taseessa vastaamaan myönnettyjen optioiden arvioidun käyvän arvon muutoksia. Prepaid-korvauksen poisto lisätään optioavustuksen muutokseen 8217: n arvoon, jotta optio-avustuksen vuodelta kertynyt kokonaiskustannus saadaan. Tulosajanjakson lopussa yhtiö käyttää optio-oikeuden käypää arvoa tuloslaskelman lopulliseen oikaisuun sovittaakseen tämän käyvän arvon ja raportoitujen määrien välisen erotuksen. Nyt kun yritykset, kuten General Electric, Microsoft ja Citigroup ovat hyväksyneet oletuksen, että työntekijöiden optio-oikeudet ovat kustannuksia, keskustelu niiden kirjanpidosta siirtyy siitä, raportoidaanko tuloslaskelman vaihtoehtoja raportoimiseksi. Kustannusten vastustajat kuitenkin jatkavat kuitenkin taisteluaan takavarikointitoiminnalla, koska väittivät, että palkkionmaksuprosentin arviot työntekijöiden optio-oikeuksien kustannuksista, jotka perustuvat teoreettisiin kaavoihin, aiheuttavat liikaa mittausvirheitä. He haluavat raportoidun kulun lykätä, kunnes se voidaan tarkasti määritellä, kun optio-oikeuksia käytetään tai menetetään tai kun ne vanhentuvat. Mutta optio-oikeuksien tunnustamisen lykkääminen lykätään sekä kirjanpitoperiaatteiden että taloudellisen todellisuuden edessä. Kulut olisi sovitettava niihin liittyviin tuloihin. Optio-avustuksen kustannukset olisi kirjattava ajan kuluessa, tyypillisesti oikeuden syntymisajankohtaan, jolloin motivoituneen ja pidätetyn työntekijän oletetaan ansaitsevan avustuksen tuottamalla ylimääräisiä tuloja yritykselle. Joitakin mittausvirheitä ei ole syytä lykätä tunnustamista koskevien tilinpäätöstietojen täyttämistä arvioita tulevista tapahtumista, jotka koskevat takuukustannuksia, luottotappioiden varauksia, tulevia eläkkeitä ja työttömyysturvaetuuksia sekä mahdolliset vastuut ympäristövahingoista ja tuotevikoista. Lisäksi vaihtoehtojen laskemiseen käytettävät mallit ovat kehittyneet niin kehittyneiksi, että työntekijöiden optio-oikeuksien arvostukset ovat todennäköisesti tarkempia kuin monet muut arviot yhtiön tilinpäätöksessä. Vähentävän aulan lopullinen puolustus on sen väite, että muut tulevien tapahtumien pohjalta tehdyt tilinpäätösennusteet sovitetaan yhteen kyseisten kohteiden selvitysarvon kanssa. Esimerkiksi eläke - ja postretireiden eduista sekä ympäristö - ja tuoteturvallisuusveloista arvioidaan lopulta rahana. Tällöin tuloslaskelma on oikaistu, jotta voidaan kirjata tosiasiallisten ja arvioitujen kustannusten välinen ero. Koska jaksotuksen vastustajat huomauttavat, tällä hetkellä ei ole olemassa tällaista korjausmekanismia optio-oikeuksien kustannusten myöntämispäivän arvioiden muuttamiseksi. Tämä on yksi syy siihen, miksi huipputeknologiayrityksen toimitusjohtajat, kuten Intel Craig Barrett, vastustavat edelleen FASB-standardia optio-oikeuksien myöntämispäivän laskennassa. Menettely, jota kutsumme optio-oikeuksien käypään arvoon, eliminoi ennuste - ja mittausvirheet ajan mittaan. On kuitenkin helppo tarjota sellainen kirjanpitomekanismi, joka ylläpitää optiojärjestelyjen taustalla olevaa taloudellisen perustan ja käsittelee kriittisiä huolenaiheita mittausvirheistä ja täsmäytyksen puutteesta varsinaiseen kokemukseen. Menetelmä, jota kutsumme käypään arvoon perustuvaksi kuluksi, sovittaa ja sovittaa yhteen myöntämispäivänä tehdyt kustannusarviot myöhempään todelli - seen kokemukseen tavalla, joka eliminoi ennuste - ja mittausvirheet ajan mittaan. Teoria Ehdotettu menetelmä sisältää merkinnät sekä taseen omaisuus - että pääomaosapuolille kullekin optio-avustukselle. Omaisuuspuolella yritykset luovat etukäteismaksutilejä, jotka ovat yhtä suuria kuin omistajien pääomaosakkeiden optio-oikeuksien arvioidut kustannukset, ja ne muodostavat saman suuruisen maksullisen pääoma-option tilin. Tämä tilinpäätös heijastaa, mitä yritykset tekisivät, jos he antaisivat tavanomaisia optioita ja myyisivät ne markkinoille (tässä tapauksessa vastaava omaisuus olisi kassavirta etukäteen maksetun korvauksen sijaan). Omaisuuserien ja omistajien pääomitustilien arvio voi olla joko vaihtoehtoisen hinnoittelukauden tai riippumattomien sijoituspankeiden tarjoamista lainauksista. Ennakkomaksutili kirjataan kuluksi tuloslaskelman kautta säännöllisen tasapoisto - aikataulun mukaisesti oikeuden syntymisjakson aikana, jolloin työntekijät ansaitsevat oman pääoman ehtoisen korvauksensa ja luultavasti tuottavat etuuksia yritykselle. Samalla kun ennakkomaksutili on kirjattu kuluksi, optiotodistusta oikaistaan taseessa vastaamaan myönnettyjen optioiden arvioitua käypää arvoa. Yhtiö hankkii optio-oikeuksiensa säännöllisen uudelleenarvostamisen samalla tavalla kuin avustuspäivän arvio, joko optio-oikeuksien arvostusmallin tai sijoituspankin lainauksen perusteella. Optiolainan arvon muutokselle lisätään ennakkomaksun lyhennys, jotta optio-avustuksen vuodelta kertynyt kokonaiskorvaus saadaan. Yhtiö käyttää oikeuden syntymisajanjakson päättyessä käytetyn varallisuustodistuksen käypää arvoa, joka on nyt toteutuneiden korvauskustannusten kanssa yhtä suuri kuin lopullinen oikaisu tuloslaskelmaan, jotta tämä käyvän arvon ja määrät jotka on jo ilmoitettu kuvatulla tavalla. Vaihtoehtoja voidaan nyt arvostella melko tarkasti, koska niillä ei enää ole rajoituksia. Markkinahinnat perustuisivat yleisesti hyväksyttyihin arvostusmalleihin. Vaihtoehtoisesti, jos nykyisin hankitut optio-oikeudet ovat rahoissa ja haltija päättää käyttää niitä välittömästi, yhtiö voi perustaa toteutuneet korvauskustannukset sen osakekannan markkinahinnan ja sen työntekijöiden optioiden toteutushinnan välillä. Tällöin yrityksen kustannukset ovat pienemmät kuin jos työntekijä olisi säilyttänyt optiot, koska työntekijä on unohtanut arvokkaan mahdollisuuden nähdä osakekurssin kehitystä ennen kuin rahat ovat vaarassa. Toisin sanoen työntekijä on päättänyt saada vähemmän arvokkaan korvauspaketin, joka loogisesti pitäisi näkyä yrityksen tileissä. Jotkut kulukorvauksen kannattajat saattavat väittää, että yritysten olisi jatkossakin mukautettava avustusten arvoa oikeuden syntymisen jälkeen, kunnes optiot menetetään tai niitä käytetään tai ne vanhentuvat käyttämättä. Tunnemme kuitenkin, että avustuksen kirjanpidollisen tuloilmoituksen pitäisi lopettaa oikeuden syntymishetkellä tai lähes välittömästi sen jälkeen. Kuten kollegamme Bob Merton on huomauttanut meille, oikeuden syntymishetkellä työntekijöiden velvoitteet optioiden ansaitsemiseksi lakkaavat, ja hänestä tulee vain toinen osakkeenomistaja. Tällöin kaikki liiketoimet, jotka liittyvät liikearvoihin tai menettämiseen, johtavat omistajien ja pääomasi tilien oikaisuihin ja yhtiön käteispankkiin, mutta eivät tuloslaskelmaan. Kuvattu lähestymistapa ei ole ainoa tapa toteuttaa oikeudenmukainen arvonlaskenta. Yritykset voivat halutessaan muuttaa ennakkomaksutilien tilin käypään arvoon maksettujen pääomavaatimusten tilille. Tällöin optioarvon neljännesvuosittaiset tai vuosittaiset muutokset poistettaisiin vaihtoehtojen jäljellä olevan ajan kuluessa. Tämä vähentäisi vaihtoehtoisten kulujen jaksottaista vaihtelua, mutta siihen liittyy hieman monimutkaisempi laskentayksikkö. Toinen vaihtoehto, joka koskee tutkimus - ja kehitystyötä tekeviä työntekijöitä ja käynnistysyrityksiä, olisi lykätä lyhennysten aloittamista, kunnes työntekijöiden pyrkimykset tuottavat tuloja tuottavaa hyödykettä, kuten uutta tuotetta tai ohjelmistoa. Suhteellisen käypien arvonalentumisten suuri etu on se, että se kattaa optio-oikeuksien korvaamisominaisuuden, jonka mukaan työntekijät saavat osan korvauksestaan epävarman vaatimuksen muodossa tuottamastaan arvosta. Vuosien aikana, jolloin työntekijät ansaitsevat optio-oikeutensa ansaintajaksolta, heidän palkkojensa kustannukset heijastavat niiden luomaa arvoa. Kun työntekijöiden ponnistelut tietyssä vuodessa tuottavat merkittäviä tuloksia yhtiön osakekurssin kannalta, nettokorvausmenot kasvavat vastaamaan näiden työntekijöiden korkeampaa arvoa optiokohtaisen korvauksen. Kun työntekijöiden ponnistelut eivät anna suurempaa osakekurssia, yhtiöllä on vastaavasti alhaisempi korvauslaskelma. Käytäntö Lets asettaa joitain numeroita meidän menetelmää. Oletetaan, että Kalepu Incorporated, hypoteettinen yhtiö Cambridgessä Massachusettsissa, myöntää yhden työntekijöilleen kymmenen vuoden optio-oikeudet 100 osakkeelle nykyisellä 30 markan markkinahinnalla, joka maksoi neljä vuotta. Käytettäessä arvioita vaihtoehtoisen hinnoittelumallin tai sijoituspankeista, yhtiö arvioi näiden vaihtoehtojen olevan 1000 (10 optiota kohden). Näyttely Fair Value Expensing, Scenario One osoittaa, miten yhtiö olisi kustannuksella näitä vaihtoehtoja, jos ne päätyvät pois rahaa niiden liikkumispäivänä. Vuoden ensimmäisessä vaihtoehtohinta on skenaariossa edelleen vakio, joten vain 250 korkojen ennakonpidätyksen kirjataan kuluksi. Kahdessa vuodessa vaihtoehtojen arvioitu käypä arvo pienenee yhdellä optiolla (100 pakettia kohden). Korvausmenot jäävät 250: een, mutta maksetusta pääomatilasta 100 alennetaan, mikä heijastaa vaihtoehtojen arvon laskua ja 100 vähennetään vuosikertomuksen kahden vuoden korvauskulujen laskennassa. Seuraavana vuonna optio arvostetaan uudelleen 4: ään, jolloin avustuksen arvo on enintään 1300. Kolmannella vuosineljänneksellä kokonaiskorvausmenot ovat alkuperäisen avustuksen 250 poistot ja lisäkustannus 400 euroa, koska avustuksen uudelleenarvostus on paljon suurempi. Käyvin arvoin kirjattu kulukirja kertoo optiojärjestelyn pääominaisuuden, jonka mukaan työntekijät saavat osan palkastaan sellaisen ehdollisen vaateen muodossa, jonka arvo he auttavat tuottamaan. Vuoden neljännen vuoden lopussa Kalepusin osakekurssi laski ja vaihtoehtojen käypä arvo vastaavasti laski 1300: stä vain 100: een, mikä voidaan arvioida tarkasti, koska vaihtoehtoja voidaan nyt pitää tavanomaisina vaihtoehdoina. Viimeisimpien vuosien kirjanpidossa ilmoitetaan siis 250 palkkiokorvausta ja oikaisu maksettuun pääomaan, joka on miinus 1 200, jolloin kokonaissumma korvataan tuona vuonna miinus 950: lla. Näiden lukujen perusteella koko maksetun korvauksen koko ajanjakso on 100. Ennakkomaksutili on nyt suljettu, ja pääomaasiakirjoissa on vain 100 pääomalainaa. Tämä 100 edustaa yrityksen työntekijälle suorittamien palvelujen kustannuksia, jotka vastaavat yrityksen käteisvaroja, jos yritys olisi yksinkertaisesti päättänyt kirjata vaihtoehdot, pitää ne neljä vuotta ja myydä ne sitten markkinoilla. Optioiden 100-arvostus heijastaa nykyisten optioiden käypää arvoa, joka ei ole nyt rajoitettu. Jos markkinat ovat todellisuudessa kaupankäyntivaihtoehtoja, joilla on täsmälleen sama käypä arvo ja erääntyneisyys kuin myönnetyillä optio-oikeuksilla, Kalepu voi käyttää kyseisten optioiden noteerattua hintaa sen mallin sijasta, johon noteerattu hinta perustuisi. Mitä tapahtuu, jos avustuksen pitävä työntekijä päättää jättää yhtiöt ennen oikeuden syntymistä, menettäen näin epäsuorat optiot. Meidän lähestymistapamme mukaisesti yhtiö muuntaa tuloslaskelman ja taseen vähentääkseen palkansaajien ennakkomaksujärjestelmän omaisuuseriä ja vastaavaa maksettua pääomaa vaihtoehto nolla. Oletetaan esimerkiksi, että työntekijä lähtee kahden vuoden lopussa, kun optio-arvo on kirjattu kirjanpidossa 900: een. Tuolloin yhtiö vähentää palkanmaksun maksupääoman korotusta nollaan, kirjaa pois 500 jäljellä olevasta prepaid-kompensaatiotaseesta (kahden vuoden poistot oli kirjattu) ja kirjaa 400: n tuloslaskelmaan saadun voiton peruuttaa korvausmenojen kaksi edeltävää vuotta. Tällä tavalla Kalepu korottaa raportoidun oman pääoman perustana olevan korvauskulun realisoituna nolla-arvona. Jos optiohinta ei ole laskenut vuoden 2001 lopussa 1: ksi, se pysyy viimeisen neljän vuoden lopussa 13: ssä, vuosien neljän kuukauden kompensaatiokustannus vastaa 250: n suuruista poistoa ja neljän vuoden kokonaiskorvausmenot ovat 1 300, mikä on korkeampi kuin mitä oli odotettu tuen myöntämisajankohtana. Kun vaihtoehdot liittävät rahaa, kuitenkin jotkut työntekijät voivat päättää käyttää välittömästi sen sijaan, että säilyttäisivät täyden arvon odottamalla käyttävänsä, kunnes optiot ovat vanhentumassa. Tällöin yritys voi käyttää osakkeidensa markkinahintaa ansaintajaksolla ja harjoitusten päivinä lopettamaan avustuksen raportoinnin. Tämän havainnollistamiseksi oletetaan, että Kalepusin osakekurssi on 39 vuoden lopussa neljän vuoden päästä, jolloin työntekijöiden valinnat tulevat. Työntekijä päättää harjoittaa tuolloin, hylkäämällä 4 etua optio-oikeutta kohden ja siten alentamalla optio-oikeuden kustannuksia yritykselle. Varhainen suorittaminen johtaa siihen, että maksetun pääoma-optiolle tehdään vähennys 400: nnen neljännen sopeutuksen (kuten näyttelyssä käyvän arvon lisäys, skenaario kaksi). Neljän vuoden kokonaiskorvausmenot ovat 900, mitä yritys todellisuudessa luopui antamalla työntekijälle 100 osakekannan hinnalla 30, kun sen markkinahinta oli 39. Hengen seurauksena Talouslaskennan tavoitteena ei ole vähentää mittausvirheitä nollaan. Jos näin käy, yhtiön tilinpäätös koostuu pelkästään sen suorasta rahavirtalaskelmasta, käteisvarojen kirjaamisesta ja kassavirrasta jokaisella kaudella. Mutta rahavirtalaskelmat eivät kerää yrityksen todellista taloutta, minkä vuoksi meillä on tuloslaskelmia, jotka yrittävät mitata kauden taloudellista tuloa sovittamalla tulot, jotka ovat tulon syntymisestä aiheutuneita kuluja. Kirjanpitokäytännöt, kuten poistot, tulojen kirjaaminen, eläkekustannukset ja luottotappioiden ja luottotappioiden korvauserät, mahdollistavat yrityksen tuloksen paremman, vaikkakin vähemmän tarkan, mittaamisen ajanjaksolla kuin puhdas käteinen, cash-out-lähestymistapa. Vastaavalla tavalla, jos FASB ja International Accounting Standards Board suosittelisivat työntekijöiden optio-oikeuksien käypää arvoa, yritykset voisivat tehdä parhaan arvionsa korvausten kokonaiskustannuksista optioiden oikeudenomistajan elinaikana, jota seurasi määräaikaistarkastukset, jotka tuovat raportoitu korvauskustannus lähemmäksi yrityksen todellisia taloudellisia kustannuksia. Tämän artikkelin versio julkaistiin joulukuussa 2003 julkaistussa Harvard Business Review - lehden numerossa. Robert S. Kaplan on vanhempi tutkija ja Marvin Bower professori, Emeritus, Harvardin kauppakorkeakoulussa. Hän on coauthor, jonka Michael E. Porter, 8220 Miten ratkaista kustannuskriisi terveydenhuollossa8221 (HBR, syyskuu 2011). Krishna G. Palepu (kpalepuhbs. edu) on Harvardin kauppakorkeakoulun professori, Ross Graham Walker. He ovat yhteisrahoittavia kolmesta aiemmasta HBR-artikkelista, mukaan lukien 8220Strategies That Fit Emerging Markets8221 (kesäkuu 2005). Tämä artikkeli kertoo viimeaikaisesta tilinpäätöksestä: Optio-oikeudet ovat kuluja Aika on päättynyt keskustelemaan optio-oikeuksien kirjanpidosta, kiistely on ollut liian kauan. In fact, the rule governing the reporting of executive stock options dates back to 1972, when the Accounting Principles Board, the predecessor to the Financial Accounting Standards Board (FASB), issued APB 25. The rule specified that the cost of options at the grant date should be measured by their intrinsic valuethe difference between the current fair market value of the stock and the exercise price of the option. Under this method, no cost was assigned to options when their exercise price was set at the current market price. The rationale for the rule was fairly simple: Because no cash changes hands when the grant is made, issuing a stock option is not an economically significant transaction. Thats what many thought at the time. Whats more, little theory or practice was available in 1972 to guide companies in determining the value of such untraded financial instruments. APB 25 was obsolete within a year. The publication in 1973 of the Black-Scholes formula triggered a huge boom in markets for publicly traded options, a movement reinforced by the opening, also in 1973, of the Chicago Board Options Exchange. It was surely no coincidence that the growth of the traded options markets was mirrored by an increasing use of share option grants in executive and employee compensation. The National Center for Employee Ownership estimates that nearly 10 million employees received stock options in 2000 fewer than 1 million did in 1990. It soon became clear in both theory and practice that options of any kind were worth far more than the intrinsic value defined by APB 25. FASB initiated a review of stock option accounting in 1984 and, after more than a decade of heated controversy, finally issued SFAS 123 in October 1995. It recommendedbut did not requirecompanies to report the cost of options granted and to determine their fair market value using option-pricing models. The new standard was a compromise, reflecting intense lobbying by businesspeople and politicians against mandatory reporting. They argued that executive stock options were one of the defining components in Americas extraordinary economic renaissance, so any attempt to change the accounting rules for them was an attack on Americas hugely successful model for creating new businesses. Inevitably, most companies chose to ignore the recommendation that they opposed so vehemently and continued to record only the intrinsic value at grant date, typically zero, of their stock option grants. Subsequently, the extraordinary boom in share prices made critics of option expensing look like spoilsports. But since the crash, the debate has returned with a vengeance. The spate of corporate accounting scandals in particular has revealed just how unreal a picture of their economic performance many companies have been painting in their financial statements. Increasingly, investors and regulators have come to recognize that option-based compensation is a major distorting factor. Had AOL Time Warner in 2001, for example, reported employee stock option expenses as recommended by SFAS 123, it would have shown an operating loss of about 1.7 billion rather than the 700 million in operating income it actually reported. We believe that the case for expensing options is overwhelming, and in the following pages we examine and dismiss the principal claims put forward by those who continue to oppose it. We demonstrate that, contrary to these experts arguments, stock option grants have real cash-flow implications that need to be reported, that the way to quantify those implications is available, that footnote disclosure is not an acceptable substitute for reporting the transaction in the income statement and balance sheet, and that full recognition of option costs need not emasculate the incentives of entrepreneurial ventures. We then discuss just how firms might go about reporting the cost of options on their income statements and balance sheets. Fallacy 1: Stock Options Do Not Represent a Real Cost It is a basic principle of accounting that financial statements should record economically significant transactions. No one doubts that traded options meet that criterion billions of dollars worth are bought and sold every day, either in the over-the-counter market or on exchanges. For many people, though, company stock option grants are a different story. These transactions are not economically significant, the argument goes, because no cash changes hands. As former American Express CEO Harvey Golub put it in an August 8, 2002, Wall Street Journal article, stock option grants are never a cost to the company and, therefore, should never be recorded as a cost on the income statement. That position defies economic logic, not to mention common sense, in several respects. For a start, transfers of value do not have to involve transfers of cash. While a transaction involving a cash receipt or payment is sufficient to generate a recordable transaction, it is not necessary. Events such as exchanging stock for assets, signing a lease, providing future pension or vacation benefits for current-period employment, or acquiring materials on credit all trigger accounting transactions because they involve transfers of value, even though no cash changes hands at the time the transaction occurs. Even if no cash changes hands, issuing stock options to employees incurs a sacrifice of cash, an opportunity cost, which needs to be accounted for. If a company were to grant stock, rather than options, to employees, everyone would agree that the companys cost for this transaction would be the cash it otherwise would have received if it had sold the shares at the current market price to investors. It is exactly the same with stock options. When a company grants options to employees, it forgoes the opportunity to receive cash from underwriters who could take these same options and sell them in a competitive options market to investors. Warren Buffett made this point graphically in an April 9, 2002, Washington Post column when he stated: Berkshire Hathaway will be happy to receive options in lieu of cash for many of the goods and services that we sell corporate America. Granting options to employees rather than selling them to suppliers or investors via underwriters involves an actual loss of cash to the firm. It can, of course, be more reasonably argued that the cash forgone by issuing options to employees, rather than selling them to investors, is offset by the cash the company conserves by paying its employees less cash. As two widely respected economists, Burton G. Malkiel and William J. Baumol, noted in an April 4, 2002, Wall Street Journal article: A new, entrepreneurial firm may not be able to provide the cash compensation needed to attract outstanding workers. Instead, it can offer stock options. But Malkiel and Baumol, unfortunately, do not follow their observation to its logical conclusion. For if the cost of stock options is not universally incorporated into the measurement of net income, companies that grant options will underreport compensation costs, and it wont be possible to compare their profitability, productivity, and return-on-capital measures with those of economically equivalent companies that have merely structured their compensation system in a different way. The following hypothetical illustration shows how that can happen. Imagine two companies, KapCorp and MerBod, competing in exactly the same line of business. The two differ only in the structure of their employee compensation packages. KapCorp pays its workers 400,000 in total compensation in the form of cash during the year. At the beginning of the year, it also issues, through an underwriting, 100,000 worth of options in the capital market, which cannot be exercised for one year, and it requires its employees to use 25 of their compensation to buy the newly issued options. The net cash outflow to KapCorp is 300,000 (400,000 in compensation expense less 100,000 from the sale of the options). MerBods approach is only slightly different. It pays its workers 300,000 in cash and issues them directly 100,000 worth of options at the start of the year (with the same one-year exercise restriction). Economically, the two positions are identical. Each company has paid a total of 400,000 in compensation, each has issued 100,000 worth of options, and for each the net cash outflow totals 300,000 after the cash received from issuing the options is subtracted from the cash spent on compensation. Employees at both companies are holding the same 100,000 of options during the year, producing the same motivation, incentive, and retention effects. How legitimate is an accounting standard that allows two economically identical transactions to produce radically different numbers In preparing its year-end statements, KapCorp will book compensation expense of 400,000 and will show 100,000 in options on its balance sheet in a shareholder equity account. If the cost of stock options issued to employees is not recognized as an expense, however, MerBod will book a compensation expense of only 300,000 and not show any options issued on its balance sheet. Assuming otherwise identical revenues and costs, it will look as though MerBods earnings were 100,000 higher than KapCorps. MerBod will also seem to have a lower equity base than KapCorp, even though the increase in the number of shares outstanding will eventually be the same for both companies if all the options are exercised. As a result of the lower compensation expense and lower equity position, MerBods performance by most analytic measures will appear to be far superior to KapCorps. This distortion is, of course, repeated every year that the two firms choose the different forms of compensation. How legitimate is an accounting standard that allows two economically identical transactions to produce radically different numbers Fallacy 2: The Cost of Employee Stock Options Cannot Be Estimated Some opponents of option expensing defend their position on practical, not conceptual, grounds. Option-pricing models may work, they say, as a guide for valuing publicly traded options. But they cant capture the value of employee stock options, which are private contracts between the company and the employee for illiquid instruments that cannot be freely sold, swapped, pledged as collateral, or hedged. It is indeed true that, in general, an instruments lack of liquidity will reduce its value to the holder. But the holders liquidity loss makes no difference to what it costs the issuer to create the instrument unless the issuer somehow benefits from the lack of liquidity. And for stock options, the absence of a liquid market has little effect on their value to the holder. The great beauty of option-pricing models is that they are based on the characteristics of the underlying stock. Thats precisely why they have contributed to the extraordinary growth of options markets over the last 30 years. The Black-Scholes price of an option equals the value of a portfolio of stock and cash that is managed dynamically to replicate the payoffs to that option. With a completely liquid stock, an otherwise unconstrained investor could entirely hedge an options risk and extract its value by selling short the replicating portfolio of stock and cash. In that case, the liquidity discount on the options value would be minimal. And that applies even if there were no market for trading the option directly. Therefore, the liquidityor lack thereofof markets in stock options does not, by itself, lead to a discount in the options value to the holder. Investment banks, commercial banks, and insurance companies have now gone far beyond the basic, 30-year-old Black-Scholes model to develop approaches to pricing all sorts of options: Standard ones. Exotic ones. Options traded through intermediaries, over the counter, and on exchanges. Options linked to currency fluctuations. Options embedded in complex securities such as convertible debt, preferred stock, or callable debt like mortgages with prepay features or interest rate caps and floors. A whole subindustry has developed to help individuals, companies, and money market managers buy and sell these complex securities. Current financial technology certainly permits firms to incorporate all the features of employee stock options into a pricing model. A few investment banks will even quote prices for executives looking to hedge or sell their stock options prior to vesting, if their companys option plan allows it. Of course, formula-based or underwriters estimates about the cost of employee stock options are less precise than cash payouts or share grants. But financial statements should strive to be approximately right in reflecting economic reality rather than precisely wrong. Managers routinely rely on estimates for important cost items, such as the depreciation of plant and equipment and provisions against contingent liabilities, such as future environmental cleanups and settlements from product liability suits and other litigation. When calculating the costs of employees pensions and other retirement benefits, for instance, managers use actuarial estimates of future interest rates, employee retention rates, employee retirement dates, the longevity of employees and their spouses, and the escalation of future medical costs. Pricing models and extensive experience make it possible to estimate the cost of stock options issued in any given period with a precision comparable to, or greater than, many of these other items that already appear on companies income statements and balance sheets. Not all the objections to using Black-Scholes and other option valuation models are based on difficulties in estimating the cost of options granted. For example, John DeLong, in a June 2002 Competitive Enterprise Institute paper entitled The Stock Options Controversy and the New Economy, argued that even if a value were calculated according to a model, the calculation would require adjustment to reflect the value to the employee. He is only half right. By paying employees with its own stock or options, the company forces them to hold highly non-diversified financial portfolios, a risk further compounded by the investment of the employees own human capital in the company as well. Since almost all individuals are risk averse, we can expect employees to place substantially less value on their stock option package than other, better-diversified, investors would. Estimates of the magnitude of this employee risk discountor deadweight cost, as it is sometimes calledrange from 20 to 50, depending on the volatility of the underlying stock and the degree of diversification of the employees portfolio. The existence of this deadweight cost is sometimes used to justify the apparently huge scale of option-based remuneration handed out to top executives. A company seeking, for instance, to reward its CEO with 1 million in options that are worth 1,000 each in the market may (perhaps perversely) reason that it should issue 2,000 rather than 1,000 options because, from the CEOs perspective, the options are worth only 500 each. (We would point out that this reasoning validates our earlier point that options are a substitute for cash.) But while it might arguably be reasonable to take deadweight cost into account when deciding how much equity-based compensation (such as options) to include in an executives pay packet, it is certainly not reasonable to let dead-weight cost influence the way companies record the costs of the packets. Financial statements reflect the economic perspective of the company, not the entities (including employees) with which it transacts. When a company sells a product to a customer, for example, it does not have to verify what the product is worth to that individual. It counts the expected cash payment in the transaction as its revenue. Similarly, when the company purchases a product or service from a supplier, it does not examine whether the price paid was greater or less than the suppliers cost or what the supplier could have received had it sold the product or service elsewhere. The company records the purchase price as the cash or cash equivalent it sacrificed to acquire the good or service. Suppose a clothing manufacturer were to build a fitness center for its employees. The company would not do so to compete with fitness clubs. It would build the center to generate higher revenues from increased productivity and creativity of healthier, happier employees and to reduce costs arising from employee turnover and illness. The cost to the company is clearly the cost of building and maintaining the facility, not the value that the individual employees might place on it. The cost of the fitness center is recorded as a periodic expense, loosely matched to the expected revenue increase and reductions in employee-related costs. The only reasonable justification we have seen for costing executive options below their market value stems from the observation that many options are forfeited when employees leave, or are exercised too early because of employees risk aversion. In these cases, existing shareholders equity is diluted less than it would otherwise be, or not at all, consequently reducing the companys compensation cost. While we agree with the basic logic of this argument, the impact of forfeiture and early exercise on theoretical values may be grossly exaggerated. (See The Real Impact of Forfeiture and Early Exercise at the end of this article.) The Real Impact of Forfeiture and Early Exercise Unlike cash salary, stock options cannot be transferred from the individual granted them to anyone else. Nontransferability has two effects that combine to make employee options less valuable than conventional options traded in the market. First, employees forfeit their options if they leave the company before the options have vested. Second, employees tend to reduce their risk by exercising vested stock options much earlier than a well-diversified investor would, thereby reducing the potential for a much higher payoff had they held the options to maturity. Employees with vested options that are in the money will also exercise them when they quit, since most companies require employees to use or lose their options upon departure. In both cases, the economic impact on the company of issuing the options is reduced, since the value and relative size of existing shareholders stakes are diluted less than they could have been, or not at all. Recognizing the increasing probability that companies will be required to expense stock options, some opponents are fighting a rearguard action by trying to persuade standard setters to significantly reduce the reported cost of those options, discounting their value from that measured by financial models to reflect the strong likelihood of forfeiture and early exercise. Current proposals put forth by these people to FASB and IASB would allow companies to estimate the percentage of options forfeited during the vesting period and reduce the cost of option grants by this amount. Also, rather than use the expiration date for the option life in an option-pricing model, the proposals seek to allow companies to use an expected life for the option to reflect the likelihood of early exercise. Using an expected life (which companies may estimate at close to the vesting period, say, four years) instead of the contractual period of, say, ten years, would significantly reduce the estimated cost of the option. Some adjustment should be made for forfeiture and early exercise. But the proposed method significantly overstates the cost reduction since it neglects the circumstances under which options are most likely to be forfeited or exercised early. When these circumstances are taken into account, the reduction in employee option costs is likely to be much smaller. First, consider forfeiture. Using a flat percentage for forfeitures based on historical or prospective employee turnover is valid only if forfeiture is a random event, like a lottery, independent of the stock price. In reality, however, the likelihood of forfeiture is negatively related to the value of the options forfeited and, hence, to the stock price itself. People are more likely to leave a company and forfeit options when the stock price has declined and the options are worth little. But if the firm has done well and the stock price has increased significantly since grant date, the options will have become much more valuable, and employees will be much less likely to leave. If employee turnover and forfeiture are more likely when the options are least valuable, then little of the options total cost at grant date is reduced because of the probability of forfeiture. The argument for early exercise is similar. It also depends on the future stock price. Employees will tend to exercise early if most of their wealth is bound up in the company, they need to diversify, and they have no other way to reduce their risk exposure to the companys stock price. Senior executives, however, with the largest option holdings, are unlikely to exercise early and destroy option value when the stock price has risen substantially. Often they own unrestricted stock, which they can sell as a more efficient means to reduce their risk exposure. Or they have enough at stake to contract with an investment bank to hedge their option positions without exercising prematurely. As with the forfeiture feature, the calculation of an expected option life without regard to the magnitude of the holdings of employees who exercise early, or to their ability to hedge their risk through other means, would significantly underestimate the cost of options granted. Option-pricing models can be modified to incorporate the influence of stock prices and the magnitude of employees option and stock holdings on the probabilities of forfeiture and early exercise. (See, for example, Mark Rubinsteins Fall 1995 article in the Journal of Derivatives . On the Accounting Valuation of Employee Stock Options.) The actual magnitude of these adjustments needs to be based on specific company data, such as stock price appreciation and distribution of option grants among employees. The adjustments, properly assessed, could turn out to be significantly smaller than the proposed calculations (apparently endorsed by FASB and IASB) would produce. Indeed, for some companies, a calculation that ignores forfeiture and early exercise altogether could come closer to the true cost of options than one that entirely ignores the factors that influence employees forfeiture and early exercise decisions. Fallacy 3: Stock Option Costs Are Already Adequately Disclosed Another argument in defense of the existing approach is that companies already disclose information about the cost of option grants in the footnotes to the financial statements. Investors and analysts who wish to adjust income statements for the cost of options, therefore, have the necessary data readily available. We find that argument hard to swallow. As we have pointed out, it is a fundamental principle of accounting that the income statement and balance sheet should portray a companys underlying economics. Relegating an item of such major economic significance as employee option grants to the footnotes would systematically distort those reports. But even if we were to accept the principle that footnote disclosure is sufficient, in reality we would find it a poor substitute for recognizing the expense directly on the primary statements. For a start, investment analysts, lawyers, and regulators now use electronic databases to calculate profitability ratios based on the numbers in companies audited income statements and balance sheets. An analyst following an individual company, or even a small group of companies, could make adjustments for information disclosed in footnotes. But that would be difficult and costly to do for a large group of companies that had put different sorts of data in various nonstandard formats into footnotes. Clearly, it is much easier to compare companies on a level playing field, where all compensation expenses have been incorporated into the income numbers. Whats more, numbers divulged in footnotes can be less reliable than those disclosed in the primary financial statements. For one thing, executives and auditors typically review supplementary footnotes last and devote less time to them than they do to the numbers in the primary statements. As just one example, the footnote in eBays FY 2000 annual report reveals a weighted average grant-date fair value of options granted during 1999 of 105.03 for a year in which the weighted average exercise price of shares granted was 64.59. Just how the value of options granted can be 63 more than the value of the underlying stock is not obvious. In FY 2000, the same effect was reported: a fair value of options granted of 103.79 with an average exercise price of 62.69. Apparently, this error was finally detected, since the FY 2001 report retroactively adjusted the 1999 and 2000 average grant-date fair values to 40.45 and 41.40, respectively. We believe executives and auditors will exert greater diligence and care in obtaining reliable estimates of the cost of stock options if these figures are included in companies income statements than they currently do for footnote disclosure. Our colleague William Sahlman in his December 2002 HBR article, Expensing Options Solves Nothing, has expressed concern that the wealth of useful information contained in the footnotes about the stock options granted would be lost if options were expensed. But surely recognizing the cost of options in the income statement does not preclude continuing to provide a footnote that explains the underlying distribution of grants and the methodology and parameter inputs used to calculate the cost of the stock options. Some critics of stock option expensing argue, as venture capitalist John Doerr and FedEx CEO Frederick Smith did in an April 5, 2002, New York Times column, that if expensing were required, the impact of options would be counted twice in the earnings per share: first as a potential dilution of the earnings, by increasing the shares outstanding, and second as a charge against reported earnings. The result would be inaccurate and misleading earnings per share. We have several difficulties with this argument. First, option costs only enter into a (GAAP-based) diluted earnings-per-share calculation when the current market price exceeds the option exercise price. Thus, fully diluted EPS numbers still ignore all the costs of options that are nearly in the money or could become in the money if the stock price increased significantly in the near term. Second, relegating the determination of the economic impact of stock option grants solely to an EPS calculation greatly distorts the measurement of reported income, would not be adjusted to reflect the economic impact of option costs. These measures are more significant summaries of the change in economic value of a company than the prorated distribution of this income to individual shareholders revealed in the EPS measure. This becomes eminently clear when taken to its logical absurdity: Suppose companies were to compensate all their suppliersof materials, labor, energy, and purchased serviceswith stock options rather than with cash and avoid all expense recognition in their income statement. Their income and their profitability measures would all be so grossly inflated as to be useless for analytic purposes only the EPS number would pick up any economic effect from the option grants. Our biggest objection to this spurious claim, however, is that even a calculation of fully diluted EPS does not fully reflect the economic impact of stock option grants. The following hypothetical example illustrates the problems, though for purposes of simplicity we will use grants of shares instead of options. The reasoning is exactly the same for both cases. Lets say that each of our two hypothetical companies, KapCorp and MerBod, has 8,000 shares outstanding, no debt, and annual revenue this year of 100,000. KapCorp decides to pay its employees and suppliers 90,000 in cash and has no other expenses. MerBod, however, compensates its employees and suppliers with 80,000 in cash and 2,000 shares of stock, at an average market price of 5 per share. The cost to each company is the same: 90,000. But their net income and EPS numbers are very different. KapCorps net income before taxes is 10,000, or 1.25 per share. By contrast, MerBods reported net income (which ignores the cost of the equity granted to employees and suppliers) is 20,000, and its EPS is 2.00 (which takes into account the new shares issued). Of course, the two companies now have different cash balances and numbers of shares outstanding with a claim on them. But KapCorp can eliminate that discrepancy by issuing 2,000 shares of stock in the market during the year at an average selling price of 5 per share. Now both companies have closing cash balances of 20,000 and 10,000 shares outstanding. Under current accounting rules, however, this transaction only exacerbates the gap between the EPS numbers. KapCorps reported income remains 10,000, since the additional 10,000 value gained from the sale of the shares is not reported in net income, but its EPS denominator has increased from 8,000 to 10,000. Consequently, KapCorp now reports an EPS of 1.00 to MerBods 2.00, even though their economic positions are identical: 10,000 shares outstanding and increased cash balances of 20,000. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. The people claiming that options expensing creates a double-counting problem are themselves creating a smoke screen to hide the income-distorting effects of stock option grants. Indeed, if we say that the fully diluted EPS figure is the right way to disclose the impact of share options, then we should immediately change the current accounting rules for situations when companies issue common stock, convertible preferred stock, or convertible bonds to pay for services or assets. At present, when these transactions occur, the cost is measured by the fair market value of the consideration involved. Why should options be treated differently Fallacy 4: Expensing Stock Options Will Hurt Young Businesses Opponents of expensing options also claim that doing so will be a hardship for entrepreneurial high-tech firms that do not have the cash to attract and retain the engineers and executives who translate entrepreneurial ideas into profitable, long-term growth. This argument is flawed on a number of levels. For a start, the people who claim that option expensing will harm entrepreneurial incentives are often the same people who claim that current disclosure is adequate for communicating the economics of stock option grants. The two positions are clearly contradictory. If current disclosure is sufficient, then moving the cost from a footnote to the balance sheet and income statement will have no market effect. But to argue that proper costing of stock options would have a significant adverse impact on companies that make extensive use of them is to admit that the economics of stock options, as currently disclosed in footnotes, are not fully reflected in companies market prices. More seriously, however, the claim simply ignores the fact that a lack of cash need not be a barrier to compensating executives. Rather than issuing options directly to employees, companies can always issue them to underwriters and then pay their employees out of the money received for those options. Considering that the market systematically puts a higher value on options than employees do, companies are likely to end up with more cash from the sale of externally issued options (which carry with them no deadweight costs) than they would by granting options to employees in lieu of higher salaries. Even privately held companies that raise funds through angel and venture capital investors can take this approach. The same procedures used to place a value on a privately held company can be used to estimate the value of its options, enabling external investors to provide cash for options about as readily as they provide cash for stock. Thats not to say, of course, that entrepreneurs should never get option grants. Venture capital investors will always want employees to be compensated with some stock options in lieu of cash to be assured that the employees have some skin in the game and so are more likely to be honest when they tout their companys prospects to providers of new capital. But that does not preclude also raising cash by selling options externally to pay a large part of the cash compensation to employees. We certainly recognize the vitality and wealth that entrepreneurial ventures, particularly those in the high-tech sector, bring to the U. S. economy. A strong case can be made for creating public policies that actively assist these companies in their early stages, or even in their more established stages. The nation should definitely consider a regulation that makes entrepreneurial, job-creating companies healthier and more competitive by changing something as simple as an accounting journal entry. But we have to question the effectiveness of the current rule, which essentially makes the benefits from a deliberate accounting distortion proportional to companies use of one particular form of employee compensation. After all, some entrepreneurial, job-creating companies might benefit from picking other forms of incentive compensation that arguably do a better job of aligning executive and shareholder interests than conventional stock options do. Indexed or performance options, for example, ensure that management is not rewarded just for being in the right place at the right time or penalized just for being in the wrong place at the wrong time. A strong case can also be made for the superiority of properly designed restricted stock grants and deferred cash payments. Yet current accounting standards require that these, and virtually all other compensation alternatives, be expensed. Are companies that choose those alternatives any less deserving of an accounting subsidy than Microsoft, which, having granted 300 million options in 2001 alone, is by far the largest issuer of stock options A less distorting approach for delivering an accounting subsidy to entrepreneurial ventures would simply be to allow them to defer some percentage of their total employee compensation for some number of years, which could be indefinitelyjust as companies granting stock options do now. That way, companies could get the supposed accounting benefits from not having to report a portion of their compensation costs no matter what form that compensation might take. What Will Expensing Involve Although the economic arguments in favor of reporting stock option grants on the principal financial statements seem to us to be overwhelming, we do recognize that expensing poses challenges. For a start, the benefits accruing to the company from issuing stock options occur in future periods, in the form of increased cash flows generated by its option motivated and retained employees. The fundamental matching principle of accounting requires that the costs of generating those higher revenues be recognized at the same time the revenues are recorded. This is why companies match the cost of multiperiod assets such as plant and equipment with the revenues these assets produce over their economic lives. In some cases, the match can be based on estimates of the future cash flows. In expensing capitalized software-development costs, for instance, managers match the costs against a predicted pattern of benefits accrued from selling the software. In the case of options, however, managers would have to estimate an equivalent pattern of benefits arising from their own decisions and activities. That would likely introduce significant measurement error and provide opportunities for managers to bias their estimates. We therefore believe that using a standard straight-line amortization formula will reduce measurement error and management bias despite some loss of accuracy. The obvious period for the amortization is the useful economic life of the granted option, probably best measured by the vesting period. Thus, for an option vesting in four years, 148 of the cost of the option would be expensed through the income statement in each month until the option vests. This would treat employee option compensation costs the same way the costs of plant and equipment or inventory are treated when they are acquired through equity instruments, such as in an acquisition. In addition to being reported on the income statement, the option grant should also appear on the balance sheet. In our opinion, the cost of options issued represents an increase in shareholders equity at the time of grant and should be reported as paid-in capital. Some experts argue that stock options are more like contingent liability than equity transactions since their ultimate cost to the company cannot be determined until employees either exercise or forfeit their options. This argument, of course, ignores the considerable economic value the company has sacrificed at time of grant. Whats more, a contingent liability is usually recognized as an expense when it is possible to estimate its value and the liability is likely to be incurred. At time of grant, both these conditions are met. The value transfer is not just probable it is certain. The company has granted employees an equity security that could have been issued to investors and suppliers who would have given cash, goods, and services in return. The amount sacrificed can also be estimated, using option-pricing models or independent estimates from investment banks. There has to be, of course, an offsetting entry on the asset side of the balance sheet. FASB, in its exposure draft on stock option accounting in 1994, proposed that at time of grant an asset called prepaid compensation expense be recognized, a recommendation we endorse. FASB, however, subsequently retracted its proposal in the face of criticism that since employees can quit at any time, treating their deferred compensation as an asset would violate the principle that a company must always have legal control over the assets it reports. We feel that FASB capitulated too easily to this argument. The firm does have an asset because of the option grantpresumably a loyal, motivated employee. Even though the firm does not control the asset in a legal sense, it does capture the benefits. FASBs concession on this issue subverted substance to form. Finally, there is the issue of whether to allow companies to revise the income number theyve reported after the grants have been issued. Some commentators argue that any recorded stock option compensation expense should be reversed if employees forfeit the options by leaving the company before vesting or if their options expire unexercised. But if companies were to mark compensation expense downward when employees forfeit their options, should they not also mark it up when the share price rises, thereby increasing the market value of the options Clearly, this can get complicated, and it comes as no surprise that neither FASB nor IASB recommends any kind of postgrant accounting revisions, since that would open up the question of whether to use mark-to-market accounting for all types of assets and liabilities, not just share options. At this time, we dont have strong feelings about whether the benefits from mark-to-market accounting for stock options exceed the costs. But we would point out that people who object to estimating the cost of options granted at time of issue should be even less enthusiastic about reestimating their options cost each quarter. We recognize that options are a powerful incentive, and we believe that all companies should consider them in deciding how to attract and retain talent and align the interests of managers and owners. But we also believe that failing to record a transaction that creates such powerful effects is economically indefensible and encourages companies to favor options over alternative compensation methods. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. Companies should choose compensation methods according to their economic benefitsnot the way they are reported. It is not the proper role of accounting standards to distort executive and employee compensation by subsidizing one form of compensation relative to all others. A version of this article appeared in the March 2003 issue of Harvard Business Review .
No comments:
Post a Comment